Luotanko suhun kuin kallioon?

Me ollaan nyt sitten myös päästy tutustumaan agilityn ihmeelliseen maailmaan,
kun pari viikkoa sitten alkoi agilityn alkeiskurssi.
Pate on niin vauhdikas ja ketterä kaveri
että siltä koko homma sujuu kuin vanhalta tekijältä.
Pienenä miinuksena ehkä malttamattomuus kuunnella mitä siltä pyydetään,
esimerkiksi putki suoritetaan hänen mielestään juoksemalla sen päältä,
eikä suinkaan sen läpi. Jokainen tyylillään ja me nyt ei ainakaan oteta
tätä mitenkään turhan vakavasti kun ei koskaan mihinkään kisakentille asti
aiota tähdätä, ihan vaan semmosta hauskaa yhdessä tekemistä ja vaihtelua arkeen.

Arkitottis kurssi loppui viime keskiviikkona,
mikä on ihan hyvä koska oli aika rankkaa mennä suoraan agi treeneistä sinne.
Viimeisellä tunnilla harjoiteltiin paikallaoloa ja luoksetuloa,
jotka sujuivat Patelta ilman mitään ongelmia.
Tiedän silti että luoksetuloa pitäisi vielä vahvistaa paljon,
sillä monessakaan tilanteessa en tuohon luottaisi.
Toisaalta en varmaan koskaan tule luottamaan,
meillä on ne muutamat tietyt paikat jossa uskallan tuon päästää
vapaaksi koska tiedän ainakin 90% varmuudella ettei vastaan tule ketään.

Pate koirapuistossa

 Uusissa paikoissa lenkkeilyä pitäisi edelleen harjoitella enemmän,
vieläkin käy välillä niin että uudet hajut ja ympäristö on niin jeejee juttu
että Patelta unohtuu miten hihnassa kuljetaan.

Tuntuu silti pikkuhiljaa että arki tuon hölmöläisen kanssa alkaa sujua
ns. normaalisti ja että oikeasti me jotenkin pärjäillään yhdessä.
Joka kerta kun tavataan uusia koiria ja ihmisiä jännitän väistämättäkin
koska mietin mielessäni että mitä jos se taas tällä kertaa murisee?
Silti joka kerta yllätyn positiivisesti että hei, tuohan osaa jo käyttäytyä.
Käytiin esimerkiksi viime viikolla moikkaamassa yhtä dobermannia
ja tämän miespuolista omistajaa. Iso koira ja mies, ajattelin heti että ei tule onnistumaan.
Mutta kuinkas kävikään, varautuneesti kuten aina, mutta silti rohkeasti
Pate tutustui heihin ja innostui jopa vähän leikkimään tämän dobermannin kanssa.
Pitäisi siis vaan opetella luottamaan Pateen enemmän,
ja ottaa se rohkeammin mukaan erilaisiin tilanteisiin koska eihän niihin muuten voi tottuakkaan.

 Loppuun vielä lista asioista joita haluaisin Paten kanssa tehdä kesällä:

- Lenkkeillä enemmän uusissa paikoissa
- Käydä joutsjärvellä retkellä
- Tavata koirakavereita
- Käydä ainakin kerran mökillä
- Käydä koirarannalla ja kokeilla saisiko Paten suostuteltua uimaan
- Treenailla uusia temppuja

Minä lupaan sinulle

Pate täytti perjantaina 2-vuotta.
Vähän yli vuoden se on nyt meidän kanssamme asunut ja elänyt,
ja niin paljon on jo ehtinyt tapahtua.

Mietein kauan että leivonko tuolle ahneelle possulle synttärikakun,
vai ostanko sille kenties jonkun uuden lelun tai ehkä makoisan luun.
Vai pitäisikö sille laittaa joku hassu hattu päähän ja ottaa synttäri kuvia,
eikös sellainen ole yleensä tapana?
Katselin sitä heiluvaa häntää ja odottavia silmiä hiljaa miettien,
kunnes tiesin mitä minä tuolle hölmöläiselle annan lahjaksi.
Minä annan lahjaksi lupauksen.

Minä lupaan olla vaatimatta sinulta liikoja,
sillä tiedän että olet vielä niin nuori ja kärsimätön.
Minä lupaan muistuttaa itseäni siitä että sinä olet koira,
eikä koiran ole aina niin helppoa ymmärtää meidän ihmisten vaatimuksia.
Minä lupaan olla sinulle kärsivällinen ja yrittää kertoa selkeästi
mitä minä tahdon sinun tekevän ja mitä minä en tahdo että sinä teet.
Ja kun sinä joskus teet jotakin mitä minä en tahdo sinun tekevän,
kuten varastat kinkun minun leivältäni
tai karkaat takapihalle syömään mädäntyneitä omenoita,
minä lupaan olla suuttumatta niin paljoa,
sillä joskus vuosien päästä kun sinua ei enää ole,
tiedän että juuri niille asioille minä tulen vielä hymyilemään,
ja jopa nauramaan vedet silmissä.
Minä lupaan tehdä kaikkeni, kykyjeni ja voimieni mukaan,
jotta sinun elämäsi olisi täynnä kaikkea mistä sinä pidät,
ja jotta sinulla olisi luonamme hyvä olla.
Sen kaikean minä lupaan.

Kuulumis löpinöitä

Pieniä edistysaskeleita on tapahtunut Paten yksinolemisen kanssa,
mutta en ala nyt liikaa kehumaan koska yleensä silloin kaikki menee taas ihan pipariksi.
Kania varten koiraporttiin kiinnitetty kanaverkko on parina viime päivänä
ollu kotiin palatessa yhä portissa kiinni, eikä revittynä lattialle ja täynnä karvatuppoja...
Luultavasti pahin paniikki on siis helpottanut, huomenna voisin uskaltautua
jättämään kameran kuvaamaan ja selvittää että miten täällä homma oikeasti sujuu.

Vappu meni ihan mukavissa merkeissä,
oltiin anopin luona syömässä ja käytiin moikkaamassa pikkuveljiäkin.
Ollaan nyt oltu siellä arkitottis kurssilla ja täytyy myöntää
että siellä on ollut jopa vähän liian helppoja juttuja meille.
En tullut ehkä kunnolla ajatelleeksi että asiat joissa meillä vielä
Paten kanssa on korjattavaa, on ehkä sellaisia joita ei koirakoulussa
voi niin kauheasti treenata vaan ihan siinä normaalissa arjessa.
Meidän lisäksi kurssilla on vain kaksi muuta koiraa,
ja Pate on kyllä ollut siellä niin mallikkaasti että saa olla ylpeä.

Agility alkaa myös seuraavalla viikolla,
mutta en oikein kyllä tykkää että se on kahtena ekana kertana
peräkkäin tuon arkitottiksen kanssa.
Mahtaako Patekaan jaksaa keskittyä niin kauaa, edes lihapullien voimalla.
Täytyy vähän miettiä asiaa ja kysellä mitä mieltä kouluttaja on.

Viikonlopulle voisin sopia pitkästä aikaa jotkut koiratreffit,
että pääsisi Pate taas vähän riehumaan ja tapaamaan kavereita.
Perjantaina on muuten Paten synttäritkin, pitää muistaa ostaa sille jotakin kivaa.