Koirakaverit kyläilemässä

Meille saapui eilen kaksi ihanaa neitokaista hoitoon,
Muska niminen mäyräkoira sekä Freya, serra de airesinpaimenkoira.
Yöksi he menivät takaisin omaan kotiinsa, mikä on ehkä ihan hyvä
koska Freya on aika herkkä tapaus ja voisi olla öisin vähän levoton.
Vielä tänäänkin meni ensimmäisen tunti siihen että piti ravata
rappusia ylös ja alas, mutta ymmärtäähän sen kun nuori koira kyseessä
ja kuulemma kodinvaihtaja hänkin.
Aivan ihania neitokaisia jokatapauksessa.

Muska 8v osaa jo ottaa rennosti

Freya 1v malttoi lopulta myös asettua paikoilleen

Pate on ottanut vieraat hienosti vastaan. Ekana päivänä koitti pari kertaa
nousta Muskan päälle, mutta kun heti kielsin niin ei ole enää yrittänyt.
Olin jo vähän huolissani että pitääkö sitä olla sitten koko ajan vahtimassa,
mutta ei onneksi.
Alkuinnostuksen jälkeen Pate on tapansa mukaan ollut aika välinpitämätön
tyttöjä kohtaan, mitä nyt välillä pitää mennä ihmettelemään että mille ne oikein haukkuu.

Ensi viikonloppuna olisi ainakin alustavan tiedon mukaan tulossa hoitoon
pari jo vähän iäkkäämpää mopsia, ja ensi kuun puolenvälin tienoilla
eräs englanninbulldoggi herra. Patelle siis tiedossa paljon uusia kavereita,
mutta mikäs sen hienompaa, saa kokemuksia kaikenlaisista koirista.

Muutenkin Paten kanssa on mennyt ihan hyvin,
en ole pitkään aikaan videoinut sen yksinoloja mutta
ainakin lähtiessä se on jäänyt syömään herkkujaan
ja kun ollaan palattu kotiin niin yleensä vastassa on venyttelevä
ja haukotteleva koira joten todennäköisesti se on ollut kiltisti nukkumassa.
Lisäksi toivon että autoiluun saataisiin vihdoin helpostusta
kun sain kaverilta sellaisen kevyen matkahäkin lainaan,
jospa Pate oppisi sinne rauhoittumaan, korvia vihlovan vinkumisen sijasta.
Neljän kuukauden päästä se täyttääkin jo kaksi vuotta,
kyllä aika vaan menee niin nopeasti.

On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista, että kuiskauskin on huuto

Pate on tosi hiljainen koira, varsinkin kun ollaan päästy
lähes kokonaan eroon lenkillä murisemisesta ja eroahdistuksesta.
Jäljelle jää oikeastaan satunnainen ininä ja vinkuminen,
silloin kun Pate on huomiota vailla tai ei millään jaksaisi odotella paikoillaan.
Nyt kuitenkin uusien koirakaverien myötä, Pate on välillä löytänyt oman äänensä,
ja on hyvä ettei se pahemmin muuten sitä käytä,
sillä voi elämä miten kimeää ja ärsyttävää sen haukkuminen on!
Onneksi siis omistamme tuollaisen suht hiljaisen ja rauhallisen koiran,
korvani kiittävät. Semmosta vahtimisesta tai ihan vaan turhasta räksyttämistä
olisi varmaan muutenkin aika vaikea opettaa pois, tai ainakin todella rasittavaa.

Oltiin sunnuntaina isovanhempieni luona kahvilla
ja kyllä sai taas niin ylpeä olla meidän pikku "lampaasta",
se jopa jossakin vaiheessa nukahti meidän pappan syliin.
Kyllä se on vaan niin paljon rohkeammaksi muuttunut,
vaikkei bolognesen kuulukkaan olla mikään kaikkien ylin ystävä heti,
toisin kuin vaikka bichon friseet yleensä ovat.
Mutta semmoiset turhat mörinät on jääneet aika minimiin,
hatun nosto siis Patelle ja meille!

Suosikki lelukin pääsi kylään mukaan

Tänään sitten vuorostaan meillä oli kylässä ihana pieni Lancashire heelerin pentu.
Ajattelin aluksi että mitäköhän siitä mahtaa oikein tulla, kun Pate yleensä
ärsyyntyy jos joku koira häslää kauheasti ja käy koko ajan kiinni.
Mutta hienosti Patekin innostui leikkimään, vaikka sitten loppua kohden
alkoi kyllä selkeästi vähän ärsyttämään ja tosiaan se kimeä haukkukin sieltä alkoi kuulumaan.
Hyvä se on silti Patenkin tavata kaikenlaisia koiria, pentujakin.
Alkaa se koiriinkin silti suhtautumaan jo paljon luontevammin,
kun sitähän ei pahemmin ilmeisesti oltu sosiaalistettu pienenä edellisessä kodissaan.
Aluksi toiset koirat oli vähän turhan jännä ja välillä jopa inhottava juttu.
Mutta nyt ollaan jo niin reipasta poikaa ja väsykin tuli riehumisesta,
tuolla se makoilee pedissään ihan uuvuksissa.

"Saako nyt mennä nukkumaan?"

Temppuilu, tylsien päivien pelastus

Käväistiin poikaystävän ja Paten kanssa äsken koirapuistossa,
mutta jo ihan koirankin turvallisuuden takia ei siellä kyllä voinut olla.
Liukasta on edelleen, koirapuistossakin, joten lenkkeily on vähän niin ja näin.
Aamulla saatiin vähän pidempi lenkki aikaiseksi,
monien kirosanojen ja horjumisten kera.
Onhan kesä kohta jo tulossa?

Onneksi aina voi kuitenkin temppuilla!

Uutena temppuna ollaan harjoiteltu korin päälle menemistä.
Ihanan poikamainen värikin tuossa korissa, sopii hyvin Patelle.

Toinen temppu on pistää pelkät etutassut korin päälle. Häntäkin viuhuu hirmuista vauhtia.

Lopuksi treenattiin vähän kärsivällisyyttä, sitä niin tärkeää arkista taitoa,
joka tosin Patella on usein vähän hakusessa.
Luvan saatua sai sitten hotkia kaikki nappulat.

Nappuloista tuli mieleen että meillä on ilmennyt palkkauksessa ongelmia.
En ole ennen kiinnittänyt siihen niin huomiota, mutta Pate on liian
riippuvainen nami palkasta. Jos se huomaa ettei namia ole luvassa,
sitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Oppivaisia bologneset kyllä on,
muttei kovin miellyttämishaluisia.
Seurallisia ja suorastaan huomionkipeitä myös, joten on kieltämättä vähän
jopa yllättävää ettei pelkkä kehu ja silitys meinaa riittää palkaksi.
Nyt olenkin sitten pikkuhiljaa koittanut vähentää namipalkkausta,
ja esim. juuri temppuja tehdessä jos tehdään asioita joita Pate jo osaa,
pyydän siltä monia asioita peräkkäin ennen namipalkkausta.
Ulkona kun yritän vahvistaa kontaktia ja luoksetuloa,
siinäkin yritän aina silloin tällöin palkata pelkästään kehulla ja silityksellä.
Joten eiköhän sekin siitä ala sujumaan.

Ohitan sut nätisti tänään, huomenna ei kiinnosta enää

Juuri kun ehdein kehua miten hyvin meidän ohituksen on alkaneet sujua,
on Pate alkanut välillä taas murisemaan ihmisillekin lenkillä.
Yksi päivä se murisi jollekin kirkkaan vihreä takkiselle pojalle,
ja pari päivää sitten jollekin vanhalle rouvalle joka kolasi lunta pihallaan.
No, ei ole auttanut muu kuin tehdä lenkkejä enemmän ihmisten ilmoilla,
eli ollaan valittu reittejä joissa kulkisi mahdollisimman paljon ihmisiä
ja aloitettu treenaamaan ohituksia taas namien kanssa.
Ne onkin nyt sujuneet taas paljon paremmin.
Tänään jouduttiin ohittamaan erittäin kapealla tiellä muutama työmies,
ja olin aivan varma että se aiheuttaisi rähinää, mutta ei,
hienosti mentiin siitäkin.

"Jos mä nyt hetken tässä sitten poseeraan..."

"No nyt kyllä riittää!"

Pitäisi sopia muutamia treffailuja toisten koirien kanssa mutta sää ei oikein suosi meitä,
milloin sataa räntää ja milloin vettä ja milloin on ihan hurjan liukasta.
Me taidetaan Paten kanssa olla vähän hienohelmoja molemmat,
hyvin sovitaan siis yhteen.
No, viimeistään silloin Pate saa seuraa kun meille on tulossa tämän kuun lopussa
ja ensi kuussa muutamia koiria hoitoon, saa nähdä mitä Pate siitä tuumaa.

Epäonnistuneita otoksia. Onko se edes koira ollenkaan?

Pate on luonteeltaan melko hölmö tapaus,
sen touhuja saa aina nauraa vedet silmissä.
Joskus myös siitä otetut kuvat ja Paten ilmeet niissä
on niin hauskoja etten ymmärrä miten sellaisia on voinut edes saada otettua.
Tässä siis jonkinlainen kooste niistä.
(Älkää välittäkö kuvien huonosta laadusta,
ne on usein otettu esim. hämärässä huoneessa kännykän kameralla.)

"Hyvää huomenta!"

Vauhti on välillä niin kova ettei kamera pysy menossa mukana.

Ööö, onko se sittenkin bichon frise?

Katselin että kylläpä Pate makaa söpösti siinä vieressä, tai sitten ei.

Taisi aliaksen pelaaminen käydä ihan liian rankaksi...

"Boring!"

Että sellainen koira meillä.

"En ehkä ole perillä vielä, mutta olen pidemmällä kuin eilen."

Ulkona on kaikki tiet ihan peilikirkkaassa jäässä,
melkoista luistelua oli siis kyllä aamulenkilläkin.
Pate meni todella hienosti, sauvakävelijät ja lapset ja
yhtäkkiä kotiovestaan ilmestyvät ihmiset saivat mennä ohi rauhassa.
Patella on meinaan ollut taas välillä vähän ongelmia ihmistenkin ohittamisessa.
Yksi ilta meidän takana käveli joku pariskunta
eikä Pate olisi millään meinannut kävelle eteenpäin
vaan kokoajan piti vilkuilla taakse.
Sitten kun kyllästyin raahaamaan sitä perässäni
ja ajattelin että väistytään tiensivuun ja pyydän
Paten istumaan, niin ei se kyllä istumaan mennyt ja piti vähän muristakin.
Onneksi Pate lopettaa nykyään sen murisemisen heti kun komentaa,
ennen se ei kuunnellut sellaisessa tilanteessa mitään eikä ketään.
Mutta kyllä niitä hyviä ohituksia ja lenkkejä alkaa onneksi olemaan
paljon enemmän kuin niitä epäonnistuneita.

Patea ei kauheasti tänään kiinnostanut kuvattavana oleminen niinkuin ehkä huomaatte.

Löysin muuten eilen kirpparilta Patelle tällaisen aivan ihanan
Kaunotar ja Kulkuri aiheisen ruokakipon.
Suurena disney fanina olin erittäin innoissani,
melkein tekisi mieli käyttää sitä mielummin itse.
(Mutta jos ei nyt kuitenkaan.)

Pakkaspäivien touhuiluja

Eilen oli hauska, vaikkakin todella kylmä reissu koirapuistossa,
kun oltiin tapaamassa erästä Indi koiraa ja hänen omistajiaan.
Pate oli todella reipas, eikä kukaan enää meinaa edes uskoa
että Pate on joskus ollut todella arka ja epävarma,
istuihan se nytkin tämän toisen koiranomistajan sylissä.
Indinkin kanssa se tuli loistavasti juttuun,
vaikkakin yllätyin eräästä asiasta oikein todenteolla...
Patehan on kastroitu viime kesänä eikä se ole
sen jälkeen näyttänyt mitään kiinnostusta tyttökoiria kohtaan,
eikä enää sekoile lenkillä entiseen tapaansa.
Nyt se kuitenkin nylkytti tätä tyttökoiraa koko ajan,
vaikka koitin aina kieltää ja mennä tönäisemään sen pois,
eikä se ole koskaan ennen tehnyt sellaista.
Toivottavasti se ei tule tavaksi,
meille on nimittäin tulossa kaksi tyttökoiraa hoitoon tässä kuussa.
No, sitten pitää vaikka viedä Pate aina toiseen huoneeseen rauhoittumaan,
jos kiellot ei meinaa tehota.

"Eikö täällä saa edes nukkua rauhassa?"

Pate oli kyllä sen reissun jälkeen ihan väsynyt ja makoili monta tuntia säkkituolissaan.
(Eikä ymmärtänyt miksi kesken unien pitää kuvata ja häiritä toisen nukkumista.)

Tänään pakkaset jatkuu vaikkei lunta oikein enää ole.
Tehtiin aamulenkki yhdessä poikaystäväni kanssa ja olen
kyllä todella iloinen että Pate kulkee silloinkin jo ihan hyvin hihnassa,
ennen se aina sekosi ihan täysin jos poikaystäväni tuli mukaan lenkille.

"Täytyykös tässä vielä kauankin seisoa?"

Tänään tuli muuten taas tosi hyvin onnistunut ohitus, hyvä me!

Voisinko pelastaa ne kaikki? Tai edes yhden?

Olen pienestä pitäen ollut kaikkien eläinten ystävä,
ja varsinkin kodittomat koirat ja niiden kohtalot ovat olleet lähellä sydäntäni.
Muistan miten aina innoissani tulostin kaikenmaailman
tarinoita ja esitteitä kodittomista koirista, niin että aina
sain kuulla miten kallista minun kuluttamani tulostimen muste on.
Voi sitä pienen tytön tarmokkuutta,
olin aivan varma että joku päivä vielä pelastan jokaisen kodittoman koiran.

(Kuva: Esjanpan koirat sivustolta)

Nyt vähän vanhempana ymmärrän sen että eihän kukaan sellaiseen pysty,
mutta jonkinlainen auttamisen kipinä minuun silti jäi.
Sen takia meidän pitikin ensin oikeastaan ryhtyä jonkin
yhdistyksen kautta jonkun kodittoman koiran kotihoitajaksi.

Yhdistyksiä oli monia, mutta useasti meidän ikämme tuli ongelmaksi.
Jomman kumman olisi pitänyt olla vähintään 23-vuotias,
eikä meistä kumpikaan vieläkään yllä ihan sinne asti.
Meille sopivaa koiraa oli vaikea löytää,
ne olivat usein turhan isoja tai muuten niin hankalia
ettei meidän taitomme olisi millään riittäneet.

Jossain vaiheessa aloin olla liian malttamaton,
eikä yhdestäkään yhdistyksestä kuulunut mitään moneen kuukauteen.
Päätimme että oma koira voisi sittenkin olla vaihtoehto ja
aloin etsimään meille sopivaa.
Olimme heti sitä mieltä että pentua meille ei tule.
Halusimme aikuisen koiran ja sellaisen me saimme.
Emme tosin tällä kertaa minkään yhdistyksen kautta,
vaikka niistäkin aktiivisesti sopivaa koiraa etsein.

Rekksu Rescue oli yksi niistä sivuista joilta etsein meille sopivaa koiraa

Tulevaisuudessa olisi hienoa vielä joskus ryhtyä kodittomien
eläinten kotihoitajaksi ja sitä kautta auttaa edes jotenkin.
Luulen myös että jos meille joskus hankitaan toinen ihan oma koira,
on sekin ehdottomasti aikuinen ja miksei ehkä joltakin
kodittomien koirien yhdistykseltä.
Tuntuu että nyt olisimme Paten myötä ainakin paremmin valmistautuneet
mahdollisiin ongelmiin joita saattaisi eteen tulla,
koska olihan niitä paljon Patenkin kanssa. 
Toki elämäntilanteemme pitäisi olla siihen sopiva,
mutten tarkoittakkaan että asia olisi vielä ajankohtainen.
Mutta joskus vielä, toivottavasti.

Avec Tastula - Tarina suunnattomasta rakkaudesta katukoiriin

(Kannattaa katsoa kyseinen dokumentti jos et ole vielä nähnyt)

c) Taija Jolanki. Yle areenan sivuilta

Pieni pirulainen iski taas

Joskus koiran omistaminen aiheuttaa harmaita hiuksia...
Ollaan jo kauan mietitty että toivottavasti Pate ei koskaan opi hyppäämään meidän ruokapöydällemme, sillä väkisinkin aina jotakin tuppaa sinne jäämään.
No, nyt kun oltiin kaupungilla syömässä niin tuo pirulainen oli
ensimmäistä kertaa hypännyt pöydälle ja syönyt broilerin tähteet mukaan lukien luut.
Omaa tyhmyyttähän se myös osittain on, mutta ei sitä aina tule niin ajatteleeksi
kun koira ei ole ennen sellaista mennyt tekemään.
Siinä sitten aivan paniikissa soitin päivystävälle eläinlääkärille
joka sanoi ettei mitään suurta vaaraa pitäisi olla,
koira on todennäköisesti syönyt luut niin pieneksi että ne tulee
luonnollista tietä ulos.
Toki koiran vointia pitää seurailla ja antaa jotakin pehmeää syötävää,
ja onneksi Pate vaikuttaa ihan normaalilta omalta itseltään.

Meillä on aika pieni kämppä, ja meillä on oikeastaan yhdistynyt
yhteen huoneeseen sekä makuuhuone, olkkari että osittain keittiö.
Säilytystilaa on rajallisesti, joten jatkossa täytyy miettiä tarkemmin
mihin varsinkin ruokatarvikkeet laittaa ja minne koiran jättää yksinollessaan.
Tuntuu että se on seuraavaksi kiipeilemässä meidän hyllylläkin,
joten jatkossa laitetaan kaikki ruokatarvikkeet vaan lukkojen taakse.
Patessa on selvästikin ainesta agilityyn ja miksei vaikka kohta seinäkiipeilyynkin.

Toivottavasti tästä(kin) selvitään vain säikähdyksellä.
Joskus tuntuu että olisi ihanaa kun koira ymmärtäisi
tehneensä jotakin väärin ja sen voisi laittaa vaikka kotiarestiin
tai jättää ilman ruokaa vähäksi aikaa, mutta ei se ikävä kyllä niin mene.
Joskus vielä saan varmasti sydänkohtauksen tuon touhujen takia.

On se vaan silti niin rakas, tyhmistä teoista huolimatta. <3