Rauhaisaa uutta vuotta jokaiselle karvakuonolle! (ja karvattomallekin)

Meillä vietetään rauhallista koti-iltaa,
Pate nukkuu tälläkin hetkellä omassa pedissään
eikä näytä huomioivan pauketta ja räiskettä mitenkään.
Vähän se on ollut muuten kyllä levottomalla päällä tänään,
koko ajan tullut viereen sellaisen näköisenä että "hei, mulla on kamalan tylsää."
Yhdessä vaiheessa ihmettelin mitä se tekee niin kauan kanin huoneessa,
liian pitkä hiljaisuus ei ole koskaan hyvä merkki.
Sieltähän se sitten ilmestyi sellaisen jyrsityn siementangon kanssa,
on varmasti ollut oikein maistuvaa.
Se on hyvä että on kaikkiruokainen, mutta ei sitä nyt tarvisi kanin ruokia sentään varastella.
Pidin sitten pienen tempputuokion, että saisi vähän purkaa levottomuuttaan.
Kerrattiin vanhoja juttuja ja uutena juttuna opeteltiin menemään jalkojen välistä,
nopeasti hoksasi kyllä senkin.

Koko vuotta ei olla Paten kanssa saatu viettää,
mutta se 7kk joka ollaan nyt yhdessä eletty,
on ollut kaikinpuolin varsin mukavaa.
Toki niitä huonoja hetkiä ja päiviäkin mahtuu mukaan,
mutta mitäpä nyt niitä enää muistelemaan.
Ollaan edistytty monessa asiassa hienosti,
saatu sekä omistajalle että koiralle lisää itsevarmuutta,
käyty koirakoulussa ja tavattu uusia koirakavereita.

Ja tietenkin aloitettu tämä blogi!
Toivon että ensi vuosi toisi tullessaan ainakin sen uuden kameran,
että saisin hieman parempia kuvia otettua tännekin.
Kiitos kaikille jotka olette liittyneet lukijoiksi näinkin lyhyessä ajassa,
toivottavasti pysytte matkassa mukana vielä ensi vuonnakin.

 Ihanaa ja rauhallista uutta vuotta kaikille! :)

Ajatuksia arjesta kodinvaihtajan kanssa

Sitä sanotaan että koiran ottamiseen pitää valmistautua.
En väitä että olisin jotenkin eri mieltä asiasta,
mutta voiko siihen oikeastaan valmistautua, ihan täysin?

Minä olen aina halunnut koiran, pienestä asti.
Kahlasin läpi melkein jokaisen kirjastossa saatavilla olevan koirakirjan,
katselin koira aiheisia ohjelmia, kirjoittelin isälle pitkiä kirjeitä
joissa vakuuttelin että hoidan koiran aivan varmasti.
Isä ei koskaan suostunut pyyntöihini, mutta sain hamsterin (sen jälkeen kesyrotat)
ja täytyy sanoa että olen isän päätöksestä hyvin kiitollinen.
Olinko silloin, 12-15 vuotiaana valmis koiranomistaja?
En todellakaan. Olinko sitä vielä 18-vuotiaanakaan?
Luulin ainakin niin.

Pakko myöntää, kirjoista lukemalla tai edes toisten koiria hoitamalla
ei opi kaikkea, ei mitään kovin tarpeellista.
On helppoa katsella kirjoista ohjeita ja neuvoja siitä miten mikäkin asia kuuluisi hoitaa,
ja taas aivan täysin eri asia toteuttaa ne käytännössä.
Totuus iski vasten kasvoja heti alussa.

Kun yksin kotiin jääminen aiheuttaa koiralle hysteriaa,
kaikki uusi on epäilyttävää ja vähintäänkin murisemisen arvoista,
rauhoittuminen ja kuunteleminen ei kuulu vahvimpiin puoliin ja
hihnassa ollaan omaksuttu höyryveturin rooli,
sitä kyllä ajatteli että mihin soppaan sitä itsensä on taas oikein pistänyt.
Koira tuntui aluksi ihan vieraalta olennolta,
kuuluisiko tuon olla muka jotenkin rakas ja tärkeä?
Tuntui että arki oli vaan sitä jatkuvaa opettelua ja asioiden vääntämistä rautalangasta,
minä turhauduin, koira turhautui, täydellinen oravanpyörä oli valmis.

"Minäkö muka joku kauhukakara?"

Mikä sitten auttoi, miten asiat muuttuivat?
Meitä, tai lähinnä minua, auttoi koirakoulun yksityistunnille meneminen.
Helpotti kuulla alan ammattilaisen suusta ettei meidän koira olekaan ihan toivoton tapaus,
että oikeasti on olemassa paljon pahempiakin ongelmia.
Sain siitä niin sanotusti vähän potkua persauksille ja homma lähti sujumaan.
Toinen mikä auttoi paljon oli Paten kastroiminen.
Ulkona oli olemassa muutakin kuin narttu koirat ja niiden pissojen litkiminen,
koira huomasi vihdoin että "ahaa, siellä hihnan päässä tosiaan roikkuu joku ihminenkin mukana."

Niin sitä sitten alkoi huomaamaan niitä onnistumisen hetkiäkin
ja ennenkaikkea sen että tuosta koirastahan on tullut ihan äärettömän tärkeä.
Ja mikä tärkeintä, minä opein ottamaan asiat vähän rennommin,
ei kenenkään koira toimi 100% hyvin jokaisessa tilanteessa,
eikä tarvitsekaan.
Vaikka alku oli takkuista ja vaikeaa, en kadu Paten hankkimista hetkeäkään.
Se on jo näin lyhyessä ajassa opettanut minulle niin valtavasti kaikkea
ja jokaisena päivänä saan nauttia sen iloisesta ja hölmöstä seurasta.

"Kato nyt, näin hienosti osaan istua paikallani. Joko mennään?"

Miten meillä aktivoidaan koiraa?

1. Erilaiset pahvilaatikot, rasiat ja wc-paperi rullat.
Joskus käärin ruoan ensin sanomalehtisilpun väliin ja laitan pahvilaatikkoon,
tai sitten laitan sanomalehden palasia ja ruokaa kerroksittain.
Vaikeutta lisää jos laatikon/rullan teippaa kiinni.
Sotku on taattu kun pientä silppua löytyy ympäri kämppää.

2. Solmulelu.
Paten entinen omistaja oli ostanut sille tällaisen lelun jonka voi solmia kiinni ja sen sisään voi laittaa herkkuja. Alkaa olla jo aika kulunut ja kuolainen vaikka sen aina välillä pesuun heitänkin.
En ole missään törmännyt tällaisiin ennen ja harmittaakin jos en löydä vastaavaa mistään,
saa vinkata jos joku tietää mistä näitä voisi ostaa.

3. Kongit.
Varmasti jo monelle koiranomistajalle tuttu juttu.
Meillä ehdoton yksinolon pelastaja, riittää puuhaa vähän pidemmäksikin aikaa.

4. Pyyhkeet. 
Toki mikä tahansa kangas käy, meillä käytetään vanhoja pieniä pyyhkeitä.
Herkku vaan sisään ja solmuun, meidän Pate on aika haka jo näiden avaamisessa.

5. Sanomalehdet.
Tässä pitää olla tarkkana että huomaa poistaa niitit.
Sanomalehdestä voi tehdä pieniä tai isoja "paketteja". (riippuu kuinka monta kerrosta
sanomalehteä laittaa ruoan päälle) Tähänkin saa lisättyä vaikeutta kun paketin teippaa kiinni.

6. Aktivointipallo.
Tämä taitaa alunperin olla jo edesmenneitä kesyrottiani varten hankittu juttu.
Kerran kokeilin Patelle ja se ei kyllä meinannut millään ymmärtää tämän tarkoitusta,
pitäisi joku päivä kokeilla uudemman kerran.

7. Ruoan etsiminen.
Pate ei osannut meille tullessaan etsi käskyä,
opetin sen aluksi sille niin että laitoin kolme wc-paperi rullaa lattialle pystyyn
ja niiden sisään herkun ja sanoin "etsi" samalla kun osoitin rullia.
Sitten tein niin että piilotin herkun ensin esim. maton alle niin että Pate näki sen,
ja käskin etsimään. Aika nopeasti se ymmärsi jutun jujun ja löytää herkut nyt
paljon vaikeammastakin paikasta. Tätäkin voi vaikeuttaa joskus niin että
laittaa herkut sanomalehden sisään ja piilottaa ne sellaisena.

8. Temppujen opettelu.
Tässä olen ollut kieltämättä vähän laiska.
Meille tullessaan Pate osasi jo istua, mennä maahan, antaa tassua ja nousta takajaloille seisomaan.
Sen jälkeen se on oppinut käskyt:

- Talliin (tarkoittaa omaa petiä)
- Hyppää (hyppää tuolille)
- Alas
- Yli ja alta (hyppää jalkojen yli ja menee niiden alta)
- Pullo (kaataa kuonollaan muovisen juomapullon)
- Päälle (hyppää mahan tai selän päälle)

Kun paljon touhutaan niin johan unikin maittaa.

Ensimmäinen joulu yhdessä koiran kanssa

Jouluaattona riitti hulinaa ja melskettä kun käytiin sekä minun isäni luona että avopuolisoni vanhempien luona syömässä. Isän luona oli kaikki kolme veljeänikin joulua viettämässä.
Pate näki isoveljeni esimmäistä kertaa ja päätti onneksi että se on ihan ok tyyppi,
vältyttiin murinoilta ja turhilta rähinöiltä.
Aran ja epäluuloisen kuoren alta alkaa siis selvästikin löytyä vähäsen rohkeutta,
kun veljen rapsutuksetkin hyväksyttiin hännänheilutuksin.

Aamulla oli satanut hirveästi lunta ja aamulenkki tehtiinkin sitten lumessa tarpoen.
Pate ei kyllä ole mikään lumen suurin ystävä, takista huolimatta sillä näyttää aina olevan kylmä.
Hienohelma mikä hienohelma, eikä siinä mitään, kyllä minäkin mielummin peiton alla makoilen.
Eikös niin sanota että koirat muistuttavat omistajiaan, vai koskikohan se vain ulkonäköä?

"Mentäiskö jo sisälle?"

Päivä meni minun isäni luona kyläillessä, pikkuveljien touhuja katsellessa ja ihmetellessä.
Minusta on kyllä ihan huippu juttu että Pate tykkää lapsista eikä arastele niitä yhtään.
Myöhemmin kun ruoka oli syöty ja lahjat oli avattu niin koirakin väsyi ja tuli sohvalle torkkumaan.

Illalla Pate ei olisi millään jaksanut lähteä enää minnekään.
Saatiin oikein todenteolla sitä houkutella että se nousi ylös säkkituolilta,
raukka oli jo ihan poikki. Anopin luona sitten taas kyllä näki että
kuka sille koiralle on syöttänyt kalaa ja kermavaahtoa ja vaikka mitä,
ei kelvannut meidän syli enää ollenkaan, anopin syli oli parhain.
Siihen Pate meinasikin sitten kahvipöydässä nukahtaa, pää pöytään nojaten.

Tänään Pate saikin sitten jäädä kotiin siksi aikaa kun käytiin isovanhempieni luona syömässä.
Ajateltiin että kun siellä on paljon enemmän porukkaa ja asunto on kuitenkin vähän ahdas,
niin parempi ettei koira ole siellä hyörimässä jaloissa.
Vaikka olisihan se ollut Patelle hyvää harjoitusta, mutta tällä kertaa nyt näin.
Joulu on kuitenkin ollut oikein mukava ja vähän erilainen nyt kun on ollut eka joulu koiran kanssa.

Toivottavasti teidän muidenkin joulu on ollut rauhaisa ja onnistunut. :)
Hyvät jouluntoivotukset vielä täältä meiltäkin!

Suloisen kuoren alla asustaa pikkuinen pirulainen

Paten tuhoamisten määrä on pysynyt tähän asti aika minimissä,
mistä olen ollut erittäin tyytyväinen.
Tähän osittain tietysti vaikuttaa että me ei olla koettu Paten pentuaikaa,
ja sitä kun hampaat on iskettävä kaikkeen mahdolliseen ympärillä.
Mitä nyt joskus roskiksen sisältö on levitettynä ja revittynä lattialla
ja kerran Pate varasti pari riviä suklaata.
Olin jo ihan paniikissa että nytkö se sitten kuolee, kun muistelin kaikkia kauhutarinoita
siitä miten pienikin määrä suklaata on koiralle vaaraksi.
Mutta eihän sillä mennyt edes maha sekaisin!
Koirat on ilmeisesti kestävämpiä kuin mitä me luulemmekaan.

No, eilen tuo pikku pirulainen oli kuitenkin meidän saunareissun aikana
vetänyt hyllyllä olevan korin alas lattialle ja syönyt kokonaisen paketillisen pipareita.
Ei sentään olleet banaanit, mandariinit tai sämpylät maistuneet...
Siellä se sitten makoili omassa pedissään niin tyytyväisen näköisenä
ja kävi vielä myöhemmin etsimässä lattialta viimeisiä murusia.
Ja jälleen kerran, ottaen huomioon sen miten pienikokoinen Pate on,
ei sillä mennyt tälläkään kertaa edes maha sekaisin.
Että sellainen tapaus.

Todistusaineistoa

 Ajattelin etten tänään viitsi antaa aamulla paljoa ruokaa Patelle,
niin paljon se niitä keksejä kuitenkin veteli.
Lisäksi ollaan menossa moikkaamaan pikkuveljiäni tänään,
eli tiedossa on autoreissu ja Pate voi autossa huonosti jos sille antaa ennen sitä ruokaa.
Päätin sitten keksiä sille lenkin jälkeen vähän puuhaa
ja heittelin pienen määrän nappuloita meidän rappusille,
mistä se sai sitten etsiä niitä ja juoksennella ylös ja alas. Hauskaa näytti olevan.
Meillä syödään ruoka melko harvoin kupista,
joten tässä taas yksin niistä tavoista kun koiran pitää nähdä vähän vaivaa ruokansa eteen.

"Vieläkö saisi muutaman?"

Yksinolemisen ongelma ja joulufiiliksiä

Tuntuu että Patella on nyt viime aikoina ollut tavallista enemmän huonoja päiviä,
tai sitten vaan satun aina kirjoittamaan juuri silloin ja huomaan ne paremmin,
tiedä sitten.
Patella on alusta asti ollut suuri ongelma jäädä yksin kotiin,
tai aluksi edes toiseen huoneeseen.
Ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen ja nyt muutamissa videoinneissa
on näkynyt että yksinollessaan Pate syö ensin herkut ja käy sitten nätisti nukkumaan.
Eli edistytty ollaan ja huimasti jos miettii sitä mistä ollaan lähdetty.
Joku päivä siivoilin vähän alakerrassa ja Pate nukkuin nätisti yläkerrassa
koko sen ajan, eikä noussut edes katsomaan minne menen.

Toisaalta, nyt tuolla kynnyksen toisella puolella mörisee tyytymätön koira,
edelleenkin sille tuntuu olevan vaikeaa se että se komennetaan
pysymään toisessa huoneessa, ainakin jos ovi on auki tai välissä on portti.
Jos oven laittaa kiinni, se on ihan ok, mikä on mielestäni vähän hassua.
Tänään kun tehtiin viimeisiä joulusiivouksia
ja Pate laitettiin koiraportin taakse toiseen huoneeseen pois tieltä,
alkoi hirveä vinkuminen ja porttia vasten hyppiminen.
Joskus siis edelleen tulee tällaisia hetkiä ja päiviä kun Patelle on liikaa
että se joutuu olemaan toisessa huoneessa kuin me.
Ei siinä auta muu kuin olla kärsivällinen ja treenata lisää,
ja toivoa ettei tilanne kuitenkaan koskaan enää palaisi siihen samaan kuin aluksi.

Täällä ollaan jo jouluisissa tunnelmissa. Hyvää joulun odotusta kaikille!

Koiran omistamisen hyvät ja huonot puolet

Hyvät puolet:

• Nauru. Kukapa nyt ei välillä kaipaisi kunnon nauruja, niin että oikein vedet valuu silmistä? Ei kai nyt ole mitään hauskempaa kuin vaikkapa se että vieläkin se koira vaan lyö päänsä joka kerta sängyn alle mennessään, tai miten se tanssii iloisesti kahdella jalalla kun avopuolisoni saapuu kotiin?
• Kärsivällisyys. Mikään ei opeta paremmin kärsivällisyyttä kuin autossa korvia vihlovasti vinkuva koira. Yritäppä siinä nyt sitten olla heittämättä sitä kengällä päähän että se hiljenisi edes sekunniksi. Hyvää harjoitusta sitä päivää varten kun takapenkillä vinkuu koiran lisäksi myös pari kappaletta lapsia. Hyviä kärsivällisyys harjoituksia on myös mm. se kun yrität kaatosateessa saada koiran ymmärtämään ettei hihnassa vedetä silloinkaan vaikka olisi kylmä ja kiire sisälle.
• Onnistumisen hetket. Kun koira ei enää murisekaan jokaiselle vastaantulijalle, kävelee edes vähän matkaa kiltisti vieressä, oppii vihdoin olemaan yksin kotona huutamatta kurkku suorana ja oppii jonkun uuden tempun, silloin voi oikeasti olla ylpeä itsestään, koirasta ja siitä kaikesta kovasta työstä joka niiden asioiden eteen on tehty.
• Lohduttaja ja riidan selvittelijä. Mikä onkaan parempi lohtu huonona päivänä kuin ottaa koira kainaloon ja vaikka nukkua pienet päiväunet sen kanssa? Myöskin riitatilanteissa kahden ihmisen väliin istuva ja silmiin napittava koira toimii melko varmasti riidan selvittelijänä, sehän ihan selvästi sanoo että "hei onko pakko huutaa, eikö vaikka leikittäis mielummin?"
• Huolettomuus. Koira on myös erinomainen opettaja siinä, ettei jokaista asiaa tarvitse murehtia niin hirvittävän paljoa. Koira ei osaa murehtia mennyttä, eikä huolehtia tulevasta. Taito, jonka meidän jokaisen olisi hyvä oppia.
• Pyytteetön ilo ja riemu. Miten joku jaksaa oikeasti olla niin iloinen jokaikinen kerta kun tulet takaisin kotiin?
• Liikunta. Ulos on mentävä vaikka sataisi lehmiä taivaalta. Itselleni erittäin tärkeä asia, sillä olen välillä todella laiska ja keksin jatkuvasti tekosyitä miksen voisi lähteä lenkille, koiran kanssa niitä tekosyitä ei ole. Joko lähdet lenkille tai siivoat pissalätäköitä lattialta. Kukapa ei nyt mielummin valitsisi sitä ensimmäistä vaihtoehtoa. (Jokainen hyvä koiranomistaja nyt ainakin)
• Uudet ystävät. Tämä riippuu tietysti vähän siitä kuinka aktiivinen koiraharrastaja on, me ei esimerkiksi käydä Paten kanssa (vielä ainakaan) missään harrastuksissa, mutta netin kautta ollaan jonkin verran tavattu omistajia koirineen ja saatu niin koiralle kuin omistajallekin uusia tuttavuuksia ja kokemuksia. 

Huonot puolet:

• Huoli. Meillä nyt ei onneksi vielä ole ollut mitään sen kummempaa, mutta tiedän kyllä miltä tuntuu kun rakas lemmikki sairastuu ja siitä on kova huoli. Se on joskus ihan sietämätöntä, mutta kuuluu valitettavasti jokaisen koiranomistajan elämään, enemmän tai vähemmän.
• Kärsivällisyys. Se on myös huonoissa puolissa, koska joskus se on erittäin kovalla koetuksella ja pakko myöntää, joskus se kärsivällisyys myös loppuu. Pahimpia on nämä teini-iän mörkökaudet, viimeisimpänä esim. lenkille lähtö pelleilyt, on niin hirmu hauskaa olla tulematta luokse ja vaan juosta karkuun. Omistajan mielestä ei niinkään kovin hauska leikki...
• Pakko mikä pakko. Kun on stressaavia asioita monta samaan aikaan, ulkona sataa vettä kuin saavilla kaataisi ja päivä on muutenkin aivan saako sanoa mistä, ei paljoa huvittaisi lähteä lenkille tai koittaa takoa koiran paksuun kalloon niitä arjen perusasioita, ne kun sattuu yleensä unohtumaan juuri samana päivänä kun omistajalla on huono päivä. Kiukutteleva koira ja kiukutteleva omistaja, ei mitenkään hyvä yhdistelmä, ja siltikin se on vaan pakko saada itsestä sen verran irti että käy ulkona eikä luista sovituista säännöistä.

Kaikenkaikkiaan, koiran omistaminen on kuten elämä yleensä,
on niitä hyviä päiviä ja vuorostaan myös niitä huonoja ja se on ihan ok.
Kuitenkin se koiran omistaminen minun mielestäni antaa niin paljon enemmän kuin ottaa,
eikö niin? 

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää...

Ulkona sataa oikein kunnolla lunta,
tätä ollaan odotettu innolla!
Heti tulee pirteämpi ja iloisempi fiilis. :)

Zooplus paketti saapui viimein!

Tätä onkin odotettu,
sillä 4-5 arkipäivän toimitusaika venyi lopulta 10 arkipäivään,
mutta toki varmaan nyt joulun aikaan on paljon tilauksia.
Pitihän siinä paketissa silti vielä olla minun tuurillani
jotakin vikaa, sillä yksien valjaiden sijaan saimme neljät valjaat
ja kaikki ovat ihan liian pieniä, sellaista chihuahuan kokoluokkaa.
No, ei siinä muu auta kun palauttaa nuo ja pyytää sopivan kokoisia tilalle.

Tärkein ostos eli villapaita oli kuitenkin hyvä,
Pate ei näyttänyt lenkillä välittävän siitä yhtään.
Pelkäsin jo että kävisi samanlailla kuin sen sadetakin kanssa,
mutta tämä onneksi miellytti meidän hienohelmaamme.
Nyt ei tarvi enää täristä ulkona.

Patella oli kaikissa kuvissa taas vaihteeksi ihan hölmö ilme tai asento,
Pate ei tykkää jos ulkona tuulee kovaa, se saa aina ihan ihme hepulin silloin,
joten sillä oli vähän vauhti päällä ja kova kiire sisälle.
Kaulassa näkyy myös zooplussalta tilattu osoiteriipus.
Nyt voi vähän paremmin mielin päästää Paten juoksemaan vapaana,
jos sattuisikin joskus niin että se päättäisi karata.

Lisäksi Pate sai kasan erilaisia herkkuja

Kani sai tunnelin, tosin vähän aavistelen että se joko pelkää sitä tai vain syö sen...

Ja Pate sai uudet hienot ruoka-ja juomakupit. Nyt ei kaikki ole eri paria.

Ihanaa kun tänään ei enää sada vettä, pääsi pitkästä aikaa kunnon lenkille
ja ohituksetkin sujui taas melko mallikkaasti.
Tuo kova tuuli vaan saa Paten tosiaan ihan sekopäiseksi,
se jahtaa kaikkia roskia ja välillä taas vuorostaan juoksee niitä karkuun.
Ei sille kyllä voi kuin nauraa, ihan hömelö tapaus.

Polttopuiden hakureissulla

Kyllä te varmaan tiedätte kun tulee niitä päiviä kun tuntuu
ettei koira ole koskaan mukamas kuullutkaan sanoja istu, odota tai tänne?
Tai kun se keksii kaikki mahdolliset tavat ärsyttää sinua,
huolimatta siitä että olet sanonut jo samasta asiasta noin miljoona kertaa?
Juu, tänään on ollut taas yksi niistä päivistä.

Oltiin anopin luona hakemassa vähän saunapuita talven varalle.
Pate ei nyt ihan ole ymmärtänyt vapaana juoksemisen tarkoitusta,
ainakaan jos ollaan anopin pihassa,
vaan aina kun silmä vältti se juoksi ulko-oven luokse
ja jäi odottamaan että joku päästäisi sen takaisin sisälle.
Jos sen laittoi hihnaan se vain kökötti paikoillaan
tai yritti aina mahdollisuuksien mukaan vetää taluttajaansa talolle päin.
Huolimatta siis siitä että sillä oli talvitakki,
oikea kaupunkilainen hienohelma.

"Ja minähän en muuten mihinkään tästä liiku."

Anopin koira Foxi oli sentään vähän ahkerampi auttaja

Tuntuu että Paten korvat on taas olleet viime aikoina pelkkänä koristeena,
kaiken saa aina sanoa moneen kertaan ennen kuin viesti menee perille,
ja silloinkin se menee perille yleensä vain puoliksi.
Hyvänä esimerkkinä esim. että omaan petiin meneminen tarkoittaa
ilmeisesti nykyään sitä että toinen takatassu vain nopeasti käy siellä.
Täytyy ruveta taas vähän ahkerammin treenailemaan niitä perusjuttuja,
että ne tosiaan täytyy tehdä ihan kunnolla eikä vaan puolittain,
jos sattuu huvittamaan.
Tuntuu vaan että oma into mihinkään treenailuun on ihan kadoksissa,
tykkään muutenkin mennä esim. illalla niin myöhään lenkille
ettei missään ole ketään eli ohitusharjoituksia ei tule juuri yhtään.
Täytyy kai vaan repiä itsestään sen verran irti,
ei tuollaista venkoiluakaan jaksa kovin pitkään katsella,
kun vähän aikaa kaikki ohituksetkin meni niin loistavasti,
kun oli koirakoulun myötä intoa niitä treenailla.
Jospa  Pate lainaisi tuota lopuntonta energiaansa vähän minullekin. 

Vähän aikaa pääsi aurinkokin tänään paistamaan

Laiska omistaja

Kurja sadekeli vaan jatkuu viikosta toiseen,
eikä kyllä paljoa huvittaisi edes astua ulos ovesta,
saatikka sitten tehdä kunnollisia ja pitkiä lenkkejä.
Onneksi sisällä voi sitten aktivoida koiraa erillaisin tavoin,
jos lenkit välillä jää vähän lyhyemmäksi.
Ei ole tullut kuvattuakaan yhtään,
aina kun saisi itsestä sen verran irti niin ulkona on jo pimeää.
Jotain jouluisia kuvia voisi kyllä sisällä koittaa ottaa.
Odottelen myös kovasti zooplussalta tilattua pakettia,
josta sitten varmasti teen oman postauksen,
kun se vaan joskus saapuu perille.

Tänään Pate sai pitkästä aikaa lenkki- ja leikkiseuraa toisista koirista.
On se kyllä vieläkin vähän säikky, mutta olen kuitenkin
sen käyttäytymisestä tosi ylpeä.
Entinen Pate olisi murissut ja haukkunut sekä koirien omistajalle,
että itse koirille ja vaikka nytkin piti vähän hampaita näyttää,
niin hauskaa kuitenkin myös näytti olevan,
matot vaan lensi rullalle kun vauhtia riitti.

Tällä kertaa vähän tällaista sekavan tylsää kuulumisten kertomista,
toivottavasti tästä vähän ryhdistäydyn ja saan niitä kuviakin otettua. :)

Yksi lempikuvistani Patesta. Nukkuessa on hyvä hymyillä. <3

Koirakoulun viimeinen tunti ja ruokavalion muutos

Eilen oli viimeinen tunti koirakoulussa jossa tarkoitus oli harjoitella ohituksia.
Täytyy myöntää ettei itselle jäänyt siitä oikein mitään käteen.
Päästäisiin vielä ilmaiseksi parille ohituskurssi kerralle mutta en tiedä ollaanko menossa,
ei siitä nyt tietenkään mitään haittaakaan ole.
Pate vaan on niin vauhkona aina autoilun jälkeen ja keskittymiskyky silloin pyöreä nolla.
Vaikka nytkin koitin käydä pitkällä lenkillä ennen lähtöä.

Läähätystä, kuolaamista, vinkumista, niistä on meidän autoilut tehty.

(Patellakin vielä karvat tallella tuossa kuvassa, on se vaan niin erinäköinen.)
Mutta, tänään tuli kaksi koiraa vastaan aamulla
ja ohitus meni huomattavasti paremmin kuin ennen!
Verrattuna niihin moneen kertaan kun Pate on murissut, haukkunut,
vetänyt hullun lailla ja sitä on saanut raahata perässä,
tämä meni paljon paremmin, ei se jäänyt edes katsomaan taakseen.
Toisen koiran kun ohitin vielä tarpeeksi kaukaa niin Pate jopa pysyi kontaktissa.
Tämmösiä ohituksia lisää kiitos.

Tuossa pari päivää sitten kun koitin ottaa Patesta vähän jouluisia kuvia,
(ei ne oikeen onnistuneet, uusi yritys toiste) huomasin että sillä on
toisessa jalassa kalju kohta.
Aloin sitten tutkia sen ihoa vähän tarkemmin
ja huomasin että se on vähän ärtynyt joistain kohtia.
Lisäksi Pate on alkanut nuolemaan ja raapimaan ihoaan tavallista enemmän.
Aloin pohtimaan mistä se voisi johtua ja syy löytyy varmasti omasta tyhmyydestäni.
Me syötetään Patelle frieskies ruokaa, toisin sanoen ehkä huonointa mitä löytyy.
Se väriaineiden määrä on valtava ja siis oikeasti, lihaa jopa huimat 4 prosenttia...
Joo, turha sitä on selitellä, mutta oli vain helppoa jatkaa
samalla ruoalla kuin Paten edellisessä kodissa, asiaa sen paremmin miettimättä.
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, nyt siirryttiin hauhaun lammasriisiin,
toivottavasti nuo iho-oireet tuosta nyt helpottaisi sen myötä.

Jos oikein tarkkaan katsoo, voi sen kaljun kohdan nähdä tuossa takajalassa

Tein Patelle myös silloin pari päivää sitten ekaa kertaa lihamureketta.
Tuntuu maistuvan, aineksina siis koirille tarkoitettu nauta-sika jauheliha,
yksi kananmuna, keitettyjä porkkanoita pilkottuna sekä vähäsen korppujauhoja.
Uuni oli 200 asteessa ja paistoaika oli noin 15 minuuttia.
Näyttää kieltämättä niin herkulliselta että voisin melkein itsekin syödä!

Nyt kun rahatilanne on taas vähän parempi niin voisin mennä joku päivä
kamera ostoksille, saisi edes vähän paremman laatuisia kuvia otettua. :)

Isovanhempien luona kylässä ja asiaa lenkillä vetämisestä

Oltiin tänään Paten sekä poikaystäväni kanssa isovanhempieni luona syömässä.
Siinä huomasi tosi hyvin miten paljon Pate tosiaan on muuttunut,
mutta myöskin sen että kaikki opit ei ihan ole menneet vielä Paten päähän kunnolla.

Olen ottanut tavaksi kotona ollessa ja varsinkin vieraissa paikoissa,
että kun ihmiset syövät niin koiralla ei ole asiaa keittiöön.
Minusta koiran kerjääminen on inhottava tapa,
vaikkakin nyt melko pieni paha moneen muuhun asiaan verrattuna.
Muutaman kerran Pate piti palauttaa takaisin kynnyksen toiselle puolelle,
mutta muuten se odotteli todella kiltisti paikallaan kun syötiin ja kahviteltiin.

"Jos istun kiltisti, saanko sitten jotain herkkuja?"

 Toinen ihmetyksen aihe oli se, miten Patesta on tullut paljon rohkeampi.
Meille tullessaan varsinkin miespuoliset henkilöt saivat Paten murisemaan,
erityisesti minun pappani. Mökillekin kun kesällä mentiin niin kauheaa mekkalaa
täytyi pitää aina kun pappa tuli Patea kohti tai muuten vaan liikuskeli jossain lähistöllä.
Mutta mitä meidän pieni lauhkea lammas nyt tekikään?
Istui melkein koko vierailun ajan pappan sylissä rapsuteltavana.
Välillä sitä ajattelee että tuo on ikuisesti ihan tohelo tapaus,
mutta ilmeisesti toivoa ei olekaan täysin menettetty.

Tai ehkä onkin, ainakin hihnassa vetämisen suhteen.
Tutuilla lenkkipoluilla Pate kävelee jo tosi hienosti,
mutta voi elämä jos erehdytään menemään jonnekin uuteen paikkaan.
Koska ensinnäkin uuteen paikkaan meneminen tarkoittaa yleensä sitä
että mennään sinne autolla, ja Pate vihaa autossa olemista,
se on tosi kiihtynyt ja levoton kun tullaan autosta pois.
Lisäksi koska itselläni ei ole ajokorttia, poikaystäväni tulee tietenkin mukaan
ja Pate sekoaa jo pelkästään siitäkin, koska tietää että jotain extra kivaa tapahtuu.
Sillon lenkkeilystä ei kyllä tule yhtään mitään vaan Pate vetää ihan samalla tavalla
kuin silloin kun se vasta tuli meille.

"No jos mä nyt yhden sekuntin jaksan sitten odottaa."

Itse koen että hihnassa vetäminen on ehkä kaikista ärsyttävin huono tapa
joka koiralla voi olla. Kun lenkkeily menee kokonaan siihen että joudut
vähän väliä komentamaan koiraa ja pysähtelemään joka metrin jälkeen,
se ei ymmärettävästikään ole mitenkään järin mukavaa lenkkeilyä.
Tässä huomaa myös sen että vaikka minua sanotaan usein kärsivälliseksi,
niin tietyissä asioissa pinnani palaa erittäin nopeasti ja tämä on yksi niistä.
Haluaisin että asiat korjaantuu heti vaikka eihän sellainen ole mahdollista,
oikeasti tämänkin asian eteen meidän täytyy tehdä vielä paljon töitä.
Mutta ehkä se siitä pikkuhiljaa ja onhan se kaiken sen vaivan arvoista,
kun vielä joku päivä toivottavasti voidaan mennä uusiinkiin paikkoihin ilman vetämistä.

Paistaa se aurinko risukasaankin, luulisin?

Tänään on taas ollut yksi niistä päivistä kun itsellä on huono päivä
ja se olotila heijastuu sitten tottakai myös koiraan ja siihen miten se käyttäytyy.
Tuntuu ettei Pate ole ollut tänään oikeen taas kuulolla,
lenkillä se yritti koko ajan vetää jonnekin pusikkoihin tai sitten se jumitti paikallaan.
"Mennään" käsky kaikui kuuroille korville kun joka kohtaa
olisi pitänyt jäädä haistelemaan koko päiväksi.
Koirakoulussa keskittyminen oli ihan olematonta eikä se malttanut
istua paikallaan muutamaa sekunttia kaueampaa, viimeksi se ei juurikaan
välittänyt muista koirista vaan keskittyi hienosti meihin.

Nyt pitäisi sitten olla viikko,
eli seuraavaan koirakoulun tuntiin asti huomioimatta koiraa mitenkään.
En usko että se on kauhean vaikeaa,
me ollaan alusta asti pidetty tietyistä säännöistä kiinni,
mm. me aloitetaan ja lopetetaan leikki, koiralta pyydetään aina jotain ennen huomioimista,
vinkumalla ei saa yhtään mitään eikä pääse mihinkää, syliin ei tulla ilman lupaa jne. 
Tuntuu että lähinnä semmonen jatkuva koiralle ohimennen lässyttäminen
ja höpöttäminen (tai no puoliksi itselleen ja puoliksi koiralle) on vaikeinta lopettaa.
Mutta eiköhän se siitä.

Toivottavasti  huomenna olisi parempi päivä kuin tänään.

Aamulenkillä

Sadepäivän tunnelmia

Meillä oli suunnitelmissa mennä tänään ensimmäistä kertaa koirapuistoon,
tapaamaan erästä 5kk:n ikäistä kleinspitz tyttöstä ja hänen omistajaansa,
mutta tietenkin koko päivän on ollut kurja sadekeli.
Patekin tuntuu nyt viihtyvän paremmin sisätiloissa sen jälkeen kun
sen karvat trimmattiin ihan lyhyeksi, vai johtuneeko ehkä siitä ettei
se tykkää yhtään pitää takkia päällään ja meinaa aina lähteä karkuun sen nähdessään.

Sadesäällä on hyvä vaan käpertyä kerälle

Pahoittelen kuvien huonoa laatua, minulla on käytössä tällä hetkellä
ainoastaan puhelimen kamera, vanha digikamerani hajosi
ja voin ostaa uuden vasta ensi kuun puolella, johon ei onneksi kauaa ole aikaa.

Tänään myös Helmi kani pääsi pitkästä aikaa yläkertaan pomppimaan.
Sillä on alakerrassa oma huone jossa se saa olla vapaana päivittäin,
yläkertaan täytyy aina viritellä sitä varten aita koska meillä on niin paljon sähköjohtoja
että niitä on ihan mahdotonta saada kaikkia piilotettua.
Silloin kun me sen yhden kerran päästettiin Helmi vapaaksi yläkertaan ilman tuota aitaa,
se meni suoraan nettijohdon luo ja puraisi sen poikki, joten parempi näin.

Kanin touhuja vahtimassa

Pate jahtaa ulkona aina välillä lintuja, mutta kaniin se osaa onneksi suhtautua ihan hyvin.
En päästä niitä kauhean usein samaan huoneeseen, mutta joskus kun niin tapahtuu
molemmat ovat melko välinpitämättömiä toisiaan kohtaan.
Kania kiinnostaa sille tuotu ruoka ja Patea kiinnostaa voisiko kani mahdollisesti jakaa sen ruoan hänen kanssaan, muutaman kerran kun on silmä hetkeksi välttänyt niin koira on varastanut
porkkanan tai rouskuttanut pellettejä tyytyväisenä kanin vieressä.
Se on kai hyvä asia että kaikki ruoka maistuu? :D

Lumisadetta taas odotellessa, tällainen sadekeli on niin kurjaa varsinkin kun
joulukuu ja joulu on kohta jo ovella.
Me lähdetään nyt iltalenkille, hyvää maanantaita kaikille!

Blogin esittely ja kirjoitus numero 1

Ajatus siitä että alkaisin pitämään blogia,
lähti oikeastaan siitä että olen aina pitänyt kirjoittamisesta.
Ajattelin myös että tämä olisi kätevä tapa tallentaa Paten elämää
vähän niinkuin päiväkirjaan, mutta kätevämmin kuin paperiseen versioon,
sillä esimerkiksi kuvia on paljon helpompi lisäillä näin.

Jokatapauksessa, tässä pieni esittely Patesta ja siitä miten elämä uudessa kodissa alkoi sujumaan:

 Pate saapui meille viime vappuna, vähän ennen 1-vuotis syntymäpäiväänsä.
Olimme etsineet sopivaa koiraa jo jonkin aikaa ja vihdoin sellainen löytyi netin kautta.
Pakko myöntää, teimme varmasti melko monta virhettä ja hätiköityjä päätöksiä asian suhteen,
mutta en asiaa sen kummemmin aio enää murehtia, sillä loppu hyvin, kaikki hyvin!

Paten ensimmäinen päivä uudessa kodissa

                                          
Pate oli ja on edelleen jossain määrin vähän pidättyväinen varsinkin miehiä kohtaan,
mutta meidät Pate hyväksyi heti ekana päivänä todella hyvin ja poikaystävästäni tuli heti lemppari henkilö. (Minä olen se ilkeä joka aina komentaa ja kieltää kaiken hauskan. :D) Parit ensimmäistä päivää Pate sai nukkua meidän sängyssämme, kunnes totesimme että parempi että nukkuu lattialla,
hän kun tykkäsi yölläkin heräillä ja pomppia meidän päällämme ja voi sitä hiekan ym. mahdollisen määrää...

Pate osasi jo ekanakin päivänä ottaa rennosti

 Kodinvaihto oli Patelle kuitenkin sen verran suuri shokki että yksinoleminen oli alusta asti erittäin hankalaa. Pelkästään vessaan meneminen aiheutti kauhean itkukonsertin, puhumattakaan että olisi voinut poistua vaikkapa viemään roskia. Lisäksi lenkillä Pate veti aivan hirveästi ja poukkoili ympäriinsä, eikä osannut keskittyä mihinkään, paitsi narttu koirien pissojen nuolemiseen ja niistä sekoamiseen...
Varasimme heti koirakoulusta ns. neuvola-ajan ja aloimme toimia ohjeiden mukaan.
Lisäksi muutama kuukausi Paten saapumisen jälkeen veimme sen kastroitavaksi,
mikä auttoi todella paljon siihen että nykyään Pate pystyy keskittymään lenkeillä paremmin.
Yksinoleminen ja siihen totuttelu on ollut hidasta ja työlästä puuhaa ja askelia taaksepäin on tullut varmasti paljon enemmän kuin eteenpäin.
Nyt kuitenkin n. puoli vuotta myöhemmin tilanne on jo paljon parempi. 
Vielä on paljon opittavaa, mutta askel kerrallaan.

Pate on tuonut elämäämme paljon kaikkea jo näinkin lyhyessä ajassa,
hetkiä jolloin on saanut nauraa vedet silmissä ja toki myös hetkiä kun on saanut repiä hiuksia päästään kun jotkut asiat ei vaan suju.
Ehkä eniten Pate on opettanut minulle kärsivällisyyttä ja huolettomuutta,
kaikkea ei aina saavuteta hetkessä eikä kaikkea kannata ottaa liian vakavasti.

Toivottavasti viihdyt seurassamme tässä blogissa! :)

Loppuun vielä kesäisiä tunnelmia näin talven keskelle