Isovanhempien luona kylässä ja asiaa lenkillä vetämisestä

Oltiin tänään Paten sekä poikaystäväni kanssa isovanhempieni luona syömässä.
Siinä huomasi tosi hyvin miten paljon Pate tosiaan on muuttunut,
mutta myöskin sen että kaikki opit ei ihan ole menneet vielä Paten päähän kunnolla.

Olen ottanut tavaksi kotona ollessa ja varsinkin vieraissa paikoissa,
että kun ihmiset syövät niin koiralla ei ole asiaa keittiöön.
Minusta koiran kerjääminen on inhottava tapa,
vaikkakin nyt melko pieni paha moneen muuhun asiaan verrattuna.
Muutaman kerran Pate piti palauttaa takaisin kynnyksen toiselle puolelle,
mutta muuten se odotteli todella kiltisti paikallaan kun syötiin ja kahviteltiin.

"Jos istun kiltisti, saanko sitten jotain herkkuja?"

 Toinen ihmetyksen aihe oli se, miten Patesta on tullut paljon rohkeampi.
Meille tullessaan varsinkin miespuoliset henkilöt saivat Paten murisemaan,
erityisesti minun pappani. Mökillekin kun kesällä mentiin niin kauheaa mekkalaa
täytyi pitää aina kun pappa tuli Patea kohti tai muuten vaan liikuskeli jossain lähistöllä.
Mutta mitä meidän pieni lauhkea lammas nyt tekikään?
Istui melkein koko vierailun ajan pappan sylissä rapsuteltavana.
Välillä sitä ajattelee että tuo on ikuisesti ihan tohelo tapaus,
mutta ilmeisesti toivoa ei olekaan täysin menettetty.

Tai ehkä onkin, ainakin hihnassa vetämisen suhteen.
Tutuilla lenkkipoluilla Pate kävelee jo tosi hienosti,
mutta voi elämä jos erehdytään menemään jonnekin uuteen paikkaan.
Koska ensinnäkin uuteen paikkaan meneminen tarkoittaa yleensä sitä
että mennään sinne autolla, ja Pate vihaa autossa olemista,
se on tosi kiihtynyt ja levoton kun tullaan autosta pois.
Lisäksi koska itselläni ei ole ajokorttia, poikaystäväni tulee tietenkin mukaan
ja Pate sekoaa jo pelkästään siitäkin, koska tietää että jotain extra kivaa tapahtuu.
Sillon lenkkeilystä ei kyllä tule yhtään mitään vaan Pate vetää ihan samalla tavalla
kuin silloin kun se vasta tuli meille.

"No jos mä nyt yhden sekuntin jaksan sitten odottaa."

Itse koen että hihnassa vetäminen on ehkä kaikista ärsyttävin huono tapa
joka koiralla voi olla. Kun lenkkeily menee kokonaan siihen että joudut
vähän väliä komentamaan koiraa ja pysähtelemään joka metrin jälkeen,
se ei ymmärettävästikään ole mitenkään järin mukavaa lenkkeilyä.
Tässä huomaa myös sen että vaikka minua sanotaan usein kärsivälliseksi,
niin tietyissä asioissa pinnani palaa erittäin nopeasti ja tämä on yksi niistä.
Haluaisin että asiat korjaantuu heti vaikka eihän sellainen ole mahdollista,
oikeasti tämänkin asian eteen meidän täytyy tehdä vielä paljon töitä.
Mutta ehkä se siitä pikkuhiljaa ja onhan se kaiken sen vaivan arvoista,
kun vielä joku päivä toivottavasti voidaan mennä uusiinkiin paikkoihin ilman vetämistä.

Paistaa se aurinko risukasaankin, luulisin?

Tänään on taas ollut yksi niistä päivistä kun itsellä on huono päivä
ja se olotila heijastuu sitten tottakai myös koiraan ja siihen miten se käyttäytyy.
Tuntuu ettei Pate ole ollut tänään oikeen taas kuulolla,
lenkillä se yritti koko ajan vetää jonnekin pusikkoihin tai sitten se jumitti paikallaan.
"Mennään" käsky kaikui kuuroille korville kun joka kohtaa
olisi pitänyt jäädä haistelemaan koko päiväksi.
Koirakoulussa keskittyminen oli ihan olematonta eikä se malttanut
istua paikallaan muutamaa sekunttia kaueampaa, viimeksi se ei juurikaan
välittänyt muista koirista vaan keskittyi hienosti meihin.

Nyt pitäisi sitten olla viikko,
eli seuraavaan koirakoulun tuntiin asti huomioimatta koiraa mitenkään.
En usko että se on kauhean vaikeaa,
me ollaan alusta asti pidetty tietyistä säännöistä kiinni,
mm. me aloitetaan ja lopetetaan leikki, koiralta pyydetään aina jotain ennen huomioimista,
vinkumalla ei saa yhtään mitään eikä pääse mihinkää, syliin ei tulla ilman lupaa jne. 
Tuntuu että lähinnä semmonen jatkuva koiralle ohimennen lässyttäminen
ja höpöttäminen (tai no puoliksi itselleen ja puoliksi koiralle) on vaikeinta lopettaa.
Mutta eiköhän se siitä.

Toivottavasti  huomenna olisi parempi päivä kuin tänään.

Aamulenkillä

Sadepäivän tunnelmia

Meillä oli suunnitelmissa mennä tänään ensimmäistä kertaa koirapuistoon,
tapaamaan erästä 5kk:n ikäistä kleinspitz tyttöstä ja hänen omistajaansa,
mutta tietenkin koko päivän on ollut kurja sadekeli.
Patekin tuntuu nyt viihtyvän paremmin sisätiloissa sen jälkeen kun
sen karvat trimmattiin ihan lyhyeksi, vai johtuneeko ehkä siitä ettei
se tykkää yhtään pitää takkia päällään ja meinaa aina lähteä karkuun sen nähdessään.

Sadesäällä on hyvä vaan käpertyä kerälle

Pahoittelen kuvien huonoa laatua, minulla on käytössä tällä hetkellä
ainoastaan puhelimen kamera, vanha digikamerani hajosi
ja voin ostaa uuden vasta ensi kuun puolella, johon ei onneksi kauaa ole aikaa.

Tänään myös Helmi kani pääsi pitkästä aikaa yläkertaan pomppimaan.
Sillä on alakerrassa oma huone jossa se saa olla vapaana päivittäin,
yläkertaan täytyy aina viritellä sitä varten aita koska meillä on niin paljon sähköjohtoja
että niitä on ihan mahdotonta saada kaikkia piilotettua.
Silloin kun me sen yhden kerran päästettiin Helmi vapaaksi yläkertaan ilman tuota aitaa,
se meni suoraan nettijohdon luo ja puraisi sen poikki, joten parempi näin.

Kanin touhuja vahtimassa

Pate jahtaa ulkona aina välillä lintuja, mutta kaniin se osaa onneksi suhtautua ihan hyvin.
En päästä niitä kauhean usein samaan huoneeseen, mutta joskus kun niin tapahtuu
molemmat ovat melko välinpitämättömiä toisiaan kohtaan.
Kania kiinnostaa sille tuotu ruoka ja Patea kiinnostaa voisiko kani mahdollisesti jakaa sen ruoan hänen kanssaan, muutaman kerran kun on silmä hetkeksi välttänyt niin koira on varastanut
porkkanan tai rouskuttanut pellettejä tyytyväisenä kanin vieressä.
Se on kai hyvä asia että kaikki ruoka maistuu? :D

Lumisadetta taas odotellessa, tällainen sadekeli on niin kurjaa varsinkin kun
joulukuu ja joulu on kohta jo ovella.
Me lähdetään nyt iltalenkille, hyvää maanantaita kaikille!

Blogin esittely ja kirjoitus numero 1

Ajatus siitä että alkaisin pitämään blogia,
lähti oikeastaan siitä että olen aina pitänyt kirjoittamisesta.
Ajattelin myös että tämä olisi kätevä tapa tallentaa Paten elämää
vähän niinkuin päiväkirjaan, mutta kätevämmin kuin paperiseen versioon,
sillä esimerkiksi kuvia on paljon helpompi lisäillä näin.

Jokatapauksessa, tässä pieni esittely Patesta ja siitä miten elämä uudessa kodissa alkoi sujumaan:

 Pate saapui meille viime vappuna, vähän ennen 1-vuotis syntymäpäiväänsä.
Olimme etsineet sopivaa koiraa jo jonkin aikaa ja vihdoin sellainen löytyi netin kautta.
Pakko myöntää, teimme varmasti melko monta virhettä ja hätiköityjä päätöksiä asian suhteen,
mutta en asiaa sen kummemmin aio enää murehtia, sillä loppu hyvin, kaikki hyvin!

Paten ensimmäinen päivä uudessa kodissa

                                          
Pate oli ja on edelleen jossain määrin vähän pidättyväinen varsinkin miehiä kohtaan,
mutta meidät Pate hyväksyi heti ekana päivänä todella hyvin ja poikaystävästäni tuli heti lemppari henkilö. (Minä olen se ilkeä joka aina komentaa ja kieltää kaiken hauskan. :D) Parit ensimmäistä päivää Pate sai nukkua meidän sängyssämme, kunnes totesimme että parempi että nukkuu lattialla,
hän kun tykkäsi yölläkin heräillä ja pomppia meidän päällämme ja voi sitä hiekan ym. mahdollisen määrää...

Pate osasi jo ekanakin päivänä ottaa rennosti

 Kodinvaihto oli Patelle kuitenkin sen verran suuri shokki että yksinoleminen oli alusta asti erittäin hankalaa. Pelkästään vessaan meneminen aiheutti kauhean itkukonsertin, puhumattakaan että olisi voinut poistua vaikkapa viemään roskia. Lisäksi lenkillä Pate veti aivan hirveästi ja poukkoili ympäriinsä, eikä osannut keskittyä mihinkään, paitsi narttu koirien pissojen nuolemiseen ja niistä sekoamiseen...
Varasimme heti koirakoulusta ns. neuvola-ajan ja aloimme toimia ohjeiden mukaan.
Lisäksi muutama kuukausi Paten saapumisen jälkeen veimme sen kastroitavaksi,
mikä auttoi todella paljon siihen että nykyään Pate pystyy keskittymään lenkeillä paremmin.
Yksinoleminen ja siihen totuttelu on ollut hidasta ja työlästä puuhaa ja askelia taaksepäin on tullut varmasti paljon enemmän kuin eteenpäin.
Nyt kuitenkin n. puoli vuotta myöhemmin tilanne on jo paljon parempi. 
Vielä on paljon opittavaa, mutta askel kerrallaan.

Pate on tuonut elämäämme paljon kaikkea jo näinkin lyhyessä ajassa,
hetkiä jolloin on saanut nauraa vedet silmissä ja toki myös hetkiä kun on saanut repiä hiuksia päästään kun jotkut asiat ei vaan suju.
Ehkä eniten Pate on opettanut minulle kärsivällisyyttä ja huolettomuutta,
kaikkea ei aina saavuteta hetkessä eikä kaikkea kannata ottaa liian vakavasti.

Toivottavasti viihdyt seurassamme tässä blogissa! :)

Loppuun vielä kesäisiä tunnelmia näin talven keskelle