torstai 25. joulukuuta 2014

Ensimmäinen joulu yhdessä koiran kanssa

Jouluaattona riitti hulinaa ja melskettä kun käytiin sekä minun isäni luona että avopuolisoni vanhempien luona syömässä. Isän luona oli kaikki kolme veljeänikin joulua viettämässä.
Pate näki isoveljeni esimmäistä kertaa ja päätti onneksi että se on ihan ok tyyppi,
vältyttiin murinoilta ja turhilta rähinöiltä.
Aran ja epäluuloisen kuoren alta alkaa siis selvästikin löytyä vähäsen rohkeutta,
kun veljen rapsutuksetkin hyväksyttiin hännänheilutuksin.

Aamulla oli satanut hirveästi lunta ja aamulenkki tehtiinkin sitten lumessa tarpoen.
Pate ei kyllä ole mikään lumen suurin ystävä, takista huolimatta sillä näyttää aina olevan kylmä.
Hienohelma mikä hienohelma, eikä siinä mitään, kyllä minäkin mielummin peiton alla makoilen.
Eikös niin sanota että koirat muistuttavat omistajiaan, vai koskikohan se vain ulkonäköä?

"Mentäiskö jo sisälle?"
Päivä meni minun isäni luona kyläillessä, pikkuveljien touhuja katsellessa ja ihmetellessä.
Minusta on kyllä ihan huippu juttu että Pate tykkää lapsista eikä arastele niitä yhtään.
Myöhemmin kun ruoka oli syöty ja lahjat oli avattu niin koirakin väsyi ja tuli sohvalle torkkumaan.

Illalla Pate ei olisi millään jaksanut lähteä enää minnekään.
Saatiin oikein todenteolla sitä houkutella että se nousi ylös säkkituolilta,
raukka oli jo ihan poikki. Anopin luona sitten taas kyllä näki että
kuka sille koiralle on syöttänyt kalaa ja kermavaahtoa ja vaikka mitä,
ei kelvannut meidän syli enää ollenkaan, anopin syli oli parhain.
Siihen Pate meinasikin sitten kahvipöydässä nukahtaa, pää pöytään nojaten.



Tänään Pate saikin sitten jäädä kotiin siksi aikaa kun käytiin isovanhempieni luona syömässä.
Ajateltiin että kun siellä on paljon enemmän porukkaa ja asunto on kuitenkin vähän ahdas,
niin parempi ettei koira ole siellä hyörimässä jaloissa.
Vaikka olisihan se ollut Patelle hyvää harjoitusta, mutta tällä kertaa nyt näin.
Joulu on kuitenkin ollut oikein mukava ja vähän erilainen nyt kun on ollut eka joulu koiran kanssa.

Toivottavasti teidän muidenkin joulu on ollut rauhaisa ja onnistunut. :)
Hyvät jouluntoivotukset vielä täältä meiltäkin!

2 kommenttia:

  1. Minä vihaan tai en tykkää lumesta hirveesti. koira taas rakastaa lunta ylikaiken. :D

    VastaaPoista
  2. No vähän huono se on niinkin mutta Suomessa onneksi (tai miten sen nyt kukin ottaa) on melko vähän aikaa yleensä lunta, enemmän sitä tänä talvenakin on satanut vettä kuin lunta. Tiedä sitten onko se vesisadekaan niin kivaa silti. :p

    VastaaPoista

Jätä tassunjälkesi tähän. :)